Etusivu
Tulokset
  Tutkinnot
Kehittämishankkeet
Uusia toimintatapoja
Toiminnan
vaikuttavuus
Koulutus
Taustaa ja tietoa
Tarinoita
Ajankohtaista
Yhteystiedot

AMMATILLISEN AIKUISKOULUTUKSEN TUTKIMUS-, KEHITTÄMIS- JA VALMENNUSHANKE  

Tutkinnot

TUKEVAn tuella on ollut mahdollisuus suorittaa sekä yliopistollisia perus- ja jatkotutkintoja että ammattikorkeakoulututkintoja.

Yliopistotutkinnon pääkoulutusalat olivat tekniikka, talous- ja kasvatustiede.

Yliopistollisten tutkintojen määrä 31.12.2007:

  • Diplomi-insinöörin tutkinnon on suorittanut 41 henkilöä.
  • Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon 46 ja maisterin tutkinnon 44 henkilöä.
  • Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon 37 ja maisterin tutkinnon 76 henkilöä sekä lisensiaatin tutkinnon 7 henkilöä.

Tukevassa tehtiin ESR-rahoituskaudella yhteensä 251 tutkintoa.

Kaiken kaikkiaan Tukevan aikana tehtiin 285 yliopistotutkintoa.


AMK

Ammattikorkeakoulujen opintotarjonta perustui aikuiskoulutuskeskusten henkilöstölle tehtyyn kyselyyn. Vastausten perusteella nähtiin, että muutamien koulutusammattien kohdalla voitiin muodostaa omia opiskelijaryhmiä tukevalaisista opiskelijoista. Suurimpia ryhmiä olivat mm. restonomit, tradenomit ja insinöörit. Ryhmäkoon salliessa opinnot toteutettiin räätälöityinä, muuten yksittäinen opiskelija eteni muun opiskelijaryhmän mukana. Ryhmän muodostaminen auttoi selvästi opinnoissa etenemistä.

Koulutusohjelmissa aloitti yhteensä 159 opiskelijaa, joista valmistui 71. Ohjelmat toteutettiin vuosina 1999–2004.

 


OTKO

Kaikki ammatilliset opettajakorkeakoulut – Helsinki (Helia), Hämeenlinna, Tampere, Jyväskylä ja Oulu – toteuttivat OTKOa (Opettajan työtä ja oppilaitoksen toimintaa kehittävät pedagogiset opinnot). Ohjelman sisältö muodostui 35 opintoviikon laajuisesta opettajan pedagogisesta koulutusohjelmasta sekä viiden opintoviikon lisäjaksosta. Lisäjakso jouduttiin toteuttamaan, jotta mahdollisimman moni osallistujista olisi saanut koulutusohjelman perusteella myös opettajan pedagogisen tutkinnon.

Ohjelman aloitti yhteensä 768 opiskelijaa, joista 512 suoritti tutkinnon. Koulutus toteutettiin monimuotoisena vuosina 1999–2003.


Väitöskirjoja


Oppimisen mieli ja merkitys tulee työelämän kautta

 

Tukevan tutkija, FL Hilkka Roisko väitteli eilen Tampereen yliopistossa aiheesta:

Adult Learners' Learning in a University Setting: A Phenomenographic Study

eli Aikuisoppijoiden oppiminen yliopistossa: fenomenografinen tutkimus.

 

Tehtyyn tutkimukseen osallistui 71 TUKEVAn opiskelijaa.

 

Tutkimus osoittaa, että aikuisoppijan kehittynein oppiminen koostuu hänen kyvystään

muuttaa todellisuutta koskevia näkemyksiään, kehittää omaa työtään, kasvaa ja kehittyä ammattilaisena

sekä itsesäätää oppimistaan.

 

” I guess I’ve read a lot of theoretical information from books. The thing is who knows how to apply it. “

(Tukevan opiskelija).

 

Lisätietoa ja lehdistötiedote löytyvät oheisesta linkistä:

http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/vaitokset/2007035.html 


Entisen Tukeva-toimijan Marko Susimetsän väitöskirja syntyi projektin kontekstissa - tutkimukseen osallistunut opiskelijaryhmä muodostui TUKEVA-opiskelijoista, jotka suorittivat ammattikasvatuksen perusopintokokonaisuutta. Marko Susimetsä väitteli Tampereen yliopiston Hämeenlinnan yksikössä.

 Väitöskirjatietoihin pääsee tästä.


Onnittelumme!

Aiken www-sivuille