Etusivu
Tulokset
Koulutus
Taustaa ja tietoa
  Tavoitteet
Materiaalit
Organisointi
Rahoitus
Tilaisuudet
Tarinoita
Ajankohtaista
Yhteystiedot

AMMATILLISEN AIKUISKOULUTUKSEN TUTKIMUS-, KEHITTÄMIS- JA VALMENNUSHANKE  

Rahoitus

TUKEVA alkoi joustavasti kevyenä, kansallisesti rahoitettuna testiohjelmien sarjana vuonna 1998.

Ensimmäiset vuodet käytettiin pääasiassa suunnitteluun, partnerien ja menetelmien hakemiseen sekä rahoitusjärjestelyjen selvittämiseen.

Hankkeesta tuli sarja ESR-rahoitteisia projekteja vuonna 2000.

Niiden lisäksi hankkeessa on liitännäisinä kansallisin varoin toteutettuja tukihankkeita.

TUKEVAA ovat rahoittaneet lääninhallitukset, Euroopan sosiaalirahasto, opetusministeriö ja Opetushallitus.

Rahoitusmielessä hanke voidaan jakaa kolmeen eri projektiin:

1. Opettajan työtä ja oppilaitoksen toimintaa kehittävät opinnot (OTKO)
- Kansallinen rahoitus opetusviranomaisten kautta, yhteensä noin 5 miljoonaa euroa
- Vuoden 1999 toteutukseen sisältyi 1 000 markan (n. 168 euron) omavastuuosuus

2. Ammattikorkeakouluopinnot
- Kansallinen rahoitus opetusministeriön osin myöntämillä lisäpaikoilla
- ESR-rahoitus koordinointiin ja opetuksen kehittämiseen

3. Yliopisto-opinnot
- Kokonaan ESR-rahoitteinen projekti, jossa rahoitusvastuu jakaantui Euroopan sosiaalirahaston, lääninhallitusten ja kohderyhmän kesken.

Opetusministeriö on tukenut hanketta myös taloudellisesti. ESR-projektirahoitus ammattikorkeakouluosioineen on kokonaisuudessaan noin 13 miljoonaa euroa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aiken www-sivuille