|
Mikä saa aikuisen opiskelemaan viikonloppuisin ja väliin viikolla iltaisin?
”Ennen DI-opintoja valmistuin työn ohella automaatioinsinööriksi Hämeen ammattikorkeakoulusta ja jäi jotenkin tuo opiskelu päälle”, kuvailee opiskeluintoaan Petri Niittynen. Petri on opiskellut viimeiset kymmenen vuotta oman työnsä ohessa. Diplomi-insinööriksi hän valmistui vuonna 2005.
”Ammattikoulupohjalta olen lähtenyt ja ollut konepaja-automaation parissa koko ikäni Olin ensin teollisuudessa, ja sitten hain töihin Valkeakosken ammattiopistoon. Opintonälkä kasvoi syödessä. Nyt on menossa opettajan pedagogiset opinnot”, naurahtaa ikiopiskelija.
Teoriaopin lisäksi sai oppia kanssaopiskelijoiltaan eri aloista
Petri hehkuttaa Tampereen teknillisen yliopiston hyvien oppiainesisältöjen lisäksi laadukasta opetusta ja eri aloista koostuvaa, mukavaa ja opettavaista ammattilaisporukkaa. Myös opintojärjestelyt sujuivat hyvin ja joustavasti. Ainoa asia josta hän löysi parannettavaa, oli opintojen ohjaus. Työn ohessa opiskelevat aikuiset tarvitsevat yksilöllistä ohjausta nimenomaan opintojen alkuvaiheessa.
Elinikäinen oppiminen merkitsee Petrin mielestä jatkuvaa työn ohella oppimista. Opiskelu vaatii itsekuria ja pitkäjänteisyyttä, mutta kyllä se palkitseekin.
”Erityisesti opetusmaailmassa, jossa palkkaus perustuu oppiarvoihin, on tutkinto taloudellisestikin merkittävä. Toki tunnetasollakin on tärkeää saada selkeä päätös ja merkki kaiken tämän saadun opin lisäksi”, toteaa Petri hymyillen.
Aikuisia on hedelmällistä opettaa, koska siinä oppii opettajakin samalla
Petri toimii nyt Valkeakosken ammattiopistolla ja ammattikorkeakoululla opettajana. Tämän lisäksi hänellä on vielä oma toiminimi, jolla ylläpitää tuntumaa teollisuuteen. Ei pelkästään teoriassa, vaan käytännössäkin tutkinto on avannut uusia ovia.
”Ikuisuushaaveeni on omistaa joskus oma konepaja, sillä olen kirjaimellisesti sorvin äärestä lähtenyt. Tärkeintä antia on kuitenkin se, että olen päässyt jakamaan saamaani tuoretta tietoa ja osaamista eteenpäin omille oppilailleni ja kollegoilleni”, päättää Petri humaanistisen napakasti.
Kuva ja teksti: Helena Miettinen
|
